Meidän syksyn agiriennot on pyyhitty pois kalenterista. Mahti rupesi ontumaan viime viikolla agilitytreenien jälkeen. Oli vielä treeneissä ja jäähyttelylenkillä normaali, mutta kotona muutaman tunnin levon jälkeen ei varannut oikealle etutassulle juuri lainkaan ja vei jalkaa eteen ja ulospäin. Viikonlopun piirinmestaruuskisat jäi tietenkin väliin ja koira kipulääkkeelle ja remmilepoon. Eilen kävimme ell Esa Soppelalla tutkimuksissa ja syyksi selvisi nivelsidevamma uloimmassa varpaassa. Parantumaan päin vamma jo on, turvotusta ei ole ja ontuminen 1/5. Nyt mennään vielä pari viikkoa rauhassa ja lenkillä varvas tuetaan liimasiteellä viereisiin varpaisiin.

Hirmu puolestaan tekee juoksua. Mahen silmänvilkusta on jo nähtävissä, että tyttö alkaa tuoksua kivalle. Ja Hirmu on niin omissa maailmoissaan, että ei mitään järkeä. Yksi rata käytiin Virpiniemessä juoksemassa ja blondi teki ihan omiaan, joten sunnuntain kisat jätettiin suosiolla väliin. Jotenkin olin jo ehtinyt unohtaa, mitä sen kanssa hormoonihuurut tekee. Edellinen juoksu kun oli tammikuussa, niin silloin ei pakkasten takia juuri treenattu eikä kisojakaan ollut. Sitä edellinen juoksu keväällä 2012 oli sitten tämmöinen samanlainen. Kuukausi ennen juoksua vaipuu omaan kuplaansa ja on taas niin anteeksi-että-olen-olemassa koira, että mun hermorakenne ei kestä sen kanssa tuuskata. Annamme siis olla, niin ei tuu kellään paha mieli :) Tiedän jo kokemuksesta, että se oma Hirmu sieltä palaa, jahka juoksu on kärsitty pois.

Pentusuunnitelmat on ennallaan ja tässä jo kalenteria katellaan ja lasketaan, että jos juoksu nyt piakkoin alkaa, niin missä kohtaa on astutus, synnytys ja pentujen luovutus. Tää on työssäolevalle aina semmoinen palapeli, että pitää toivoa, että aikataulut loksahtaa kohdilleen ja jos ei, niin apua on onneksi ystäviltä ja perheeltä saatavilla.