Ajeltiin sitten Virpiniemeen treeneihin pitkän tauon jälkeen. Käytiin alle lenkki metsässä koko lauman kanssa ja sitten muorit autoon odottamaan. Meillä oli ryhmästä kaikki paikalla, joten hirmusti ei ehditty tekemään. Mutta kyllä ihan riittävästi. Ei pidä ahnehtia näin alkuun heti. Ja hirmu varovasti palkkasin Retkua lelulla. Se kun ei yhtään säästele itseään lelun perään sännätessään ja alusta hiekkatekonurmella on kuitenkin melko liukas. Ei tahota enää venändyksiä uusiksi.

Tehtiin 19 esteen rataa, jossa oli kaikki kontaktit ja putkia 4 kappaletta. Tehtiin rata kahdesti ja toisella kerralla muutettiin/korjattiin ohjausta edellisestä. Eka rata alkoi meillä heti hurlum-hei meiningillä, kun Retku loikkas kolmosena olleelta puomilta alas oikeen ilosesti! Eipä ole meillä moista kontaktivirhettä nähty koskaan aikaisemmin. Ihan aivot naulaan ja hanaa vaan. Jee, agility on mukavaa... No muistuteltiin sitten vähän, että mikä se kontakti olikaan ja palattiin takas lähtöön. Lähdössä pikkukoira oli sen näköinen, että sori akka, mulla unohtu ku oli niin mukavaa :-) No seuraavat kerrat meni kyllä paremmin (ilman virheitä), mutta selvästikin ongelma oli se, että rata ei jatkunut puomilta eteenpäin, vaan piti palata takas U-putkeen puomin alle, joten akka jäi ohjaamaan kontaktin viereen, kun normaalisti jatkaa koiran ohi edelle. Eli tätä kyllä pitää (taas) treenata, että menee itsenäisesti puomin loppuun asti, vaikka akka ei näy näkypiirissä (on sivulla tai takana).

Muut kuviot meni ihan jees, kunhan osas ohjata. Pujottelun alotus ja lopetus (vedätystä) meni hyvin. Muurissa oli palikat vähän kevyessä, kun piti kääntää tiukasti sen takana olevan U-putken väärään päähän. Tähän paras oli pieni vekki ennen muuria ja voimakas vartalokääntö. Vastasella vetäen en tahtonut saaha väärän pään ohi. A ja keinu meni tosi hyvin, kumipintakeinulla ei mitään epäröintiä. Ja niiden jälkeen rengas + 3 hyppyä kaarteessa hienosti kaukaa ohjaten (jäin ite U-putken taakse sisäkaarteeseen).

Kaikkinensa ihan hyvät treenit, mutta olipahan tuo koira pikkasen ylivirtanen. Hyppykaarteessakin muksahti kertaalleen kuonolleen, kun piti niin liukkasti kääntyä. Rimat pysy ylhäällä. Yksi rima tuli alas, kun löi hypyllä laskutelineet alas, kun vieressä pudonneet muurin palikat oli pahasti siinä hypyn takana.

Käydään torstaina vielä hallilla vapaavuorolla tekemässä kontaktit naksun kanssa ja hypellään vähän jotain helppoa rimat 65 cm. Ja sitten testataan kuntoa lauantaina kisoissa.

Otin sitten muorit autosta ja lähettiin vielä käymään mettässä jäähyttelylenkki. Tarkotus oli kiertää sama noin vartin lenkki, kuin treenien alussa. Metsässä näki ihan kohtuullisesti. Lumi maassa ja pilvinen keli heijasti hallin pihasta valoja. Lisäksi koirilla oli vilkkupannat ja itellä taskulamppu. Käveltiin metsäkoneen (metässä tehty hakkuita kesällä) tekemää uraa pitkin syvälle metsään ja nuoriso kirmas omiaan vähän kauempana sivulla. Me Källin kanssa humpsuteltiin hangessa siinä renkaan tekemässä urassa. Tultiin risteyspaikkaan, jossa pidempi lenkki kääntyy oikealle ja me jatkettiin vasemmalle (sama reitti tehtiin tuntia aiemmin). Katoin kulmasilmällä, että Källi oli mennyt polun sivuun varvukkoon kakalle. Käännyin risteyksestä vasemmalle ja osoitin lampulla itelle askelten paikkoja niin, että lenkkareihin ei menis kauheasti lunta sisään. Nasu ja Retku kirmas edelle ja päästiin risukkoisen pätkän jälkeen takas kunnon polulle ja keula takas kohti hallia. Käännyin kattomaan taakse ja Källiä ei näkynyt. Osoitin lampulla eteen ja näin Nasun ja Retkun. Takana ei tullut ketään. Sammutin valon ja tsuumailin Källin punaista vilkkuvaloa. Sitä ei näkynyt missään. Laitoin valon päälle takas ja lähdin palaamaan takas metsäkoneen jäljelle risukon läpi. Kakkapaikan tienoilla ei Källiä näkynyt eikä tulopolulla eikä sinne oikealle kääntyvällä polullakaan. Mihin ihmeeseen voi muutamassa sekunnissa yksi koira kadota? Yritin huutaa Källiä, mutta totesin sen turhaksi. Vihellys vaan pihisi, kun alkoi iskeä paniikki veteraanin katoamisesta. Yritin kannustaa Nastaa ja Retkua etsimään "missä Källi?" mutta ei ne tehneet mitään järkevää. Palasin uudelleen menosuuntaan (pitkä suora polku), mutta Källiä ei näkynyt. Palasin pienen matkan takaisin päin, mutta ei mitään havaintoa. Sitten olin näkevinäni vilkkuvalon oikealla ja ajattelin, että Källi oli lähtenyt vanhasta muistista pidemmälle lenkille. Pistin juoksuksi. Maasto on tosi vaikeakulkuista, kun kaikki harvennusjätteet on jätetty maahan. Lenkkarit oli täynnä lunta ja risut raapi juostessa joka paikkaan. Alko iskeä paniikki ja järkyttävä huoli vanhasta koirasta. Virpan mettä on sen verran iso, että sieltä ei koiraa hevillä löydä. Ja jos vilkkupannasta loppuu patteri, niin vaaleaa koiraa ei lumesta erota. Ja Källi ei kuule huutoja... Juoksin oikean puolen pitkän lenkin hallin pihaan asti. Pihassa oli autoja ja väkeä ja jo kaukaa huusin, että onko Källi siellä. Autolle se ei ollut palannut. Porukalla siirryttiin metsän reunaa, että lähtään rintamassa hakemaan Källiä metsästä. Kirsi hoksas, että kaukana metsässä näkyy vilkun valo. Punainen valo tuli sieltä kohdasta, minne oltiin alunperin kävelty. Lähdin juoksemaan metsäkoneen jälkeä pitkin ja siellä kakkapaikan lähdellä Pumpuli seisoi ja katseli ihan väärään suuntaan metsään. Se ei huomannut meitä ennenkuin Nasu meni sitä tervehtimään. Ja niin nähtiin onnellinen jälleennäkeminen metsässä. Källi oli vähän hämillään ja akka kappas sen syliin. Ja itkuhan siinä tuli helpotuksesta. Sydän löi sataa ja selkä oli ihan märkä hiestä.  Palattiin rauhassa takas autolle Källiä sylissä kantaen. Ei se ollut hukassa kuin muutaman minuutin, mutta nuokin hetket tuntuivat kyllä ikuisuudelta. Se oli varmaan ollut jossain traktorin painaumassa nuuskuttelemassa, ei se kauhen paljon kauempana ehtinyt käydä. Maasto on vaan niin vaikeakulkuista, että kun näköyhteys katoaa, niin hukassa ollaan. Valoista ja vilkuista huolimatta.

Sen verran säikähdettiin molemmat, että jatkossa Källi ei enää kulje vapaana pimeän aikaan muualla, kuin kotipihassa. Se on liian arvokas aarre metsään hukattavaksi.