Tuhannet kiitokset kaikille Källin poismenosta muistaneille. Pumpuli oli sellainen tyyppi, jonka taatusti muisti, jos oli edes kerran tavannut. Elämä jatkuu, mutta itku ja ikävä tulee vielä monta kertaa päivässä. Yli 14 vuoden yhteiseen taipaleeseen sisältyy niin paljon yhteisiä muistoja, tapoja ja ystäviä, että niissä riittää sulateltavaa. Källihän oli minun ensimmäinen harrastuskoira ja bordercollie, sen myötä olen hurahtanut täysin koiramaailmaan ja saanut satoja ihania ystäviä.

Vaikka ennalta oli pelännyt sitä hetkeä ja miettinyt, osaanko tehdä lopullisen päätöksen hyvästeistä varmasti oikeaan aikaan, niin Källin lähtö oli selkeä ja armelias viimeinen palvelus. Tiistaina oli meillä ihan vielä normaali reipas päivä. Oli satanut pakkaslunta ja käytiin päivällä pitkä lenkki koko lauman kanssa metsässä. Källi kulki reippaasti ja halukkaasti. Illalla meillä kävi ystävä pentuja katsomassa ja Pumpuli esitteli taas lelulaatikon aarteita ja kerjäsi kahvipöydästä vanhaan tapaansa. Mitään enteitä tulevasta ei ollut, joten vanhuudesta ja pitkistä jäähyväisistä huolimatta, voi sanoa Källin lähteneen saappaat jalassa. Yöllä se kävi vielä takapihalla pissalla. Nousi kyllä kankeasti pediltään, mutta käveli siitä kuitenkin ulos ja takas nukkumaan. Keskiviikkoaamun valjetessa Källin takajalat eivät enää kantaneet. Se yritti kyllä ensin ylös, mutta tajuttuaan tilanteen se oli ihan rauhallinen ja levollinen. Se luotti ja tiesi, että akka auttaa sitä. Soitin eläinlääkärille tietäen, että tältä käynniltä Källi ei enää tulisi takaisin. Nasta ja Retku vaistosivat tilanteen, ne kävivät nuuskimassa Källin olkkarin lattialla, eivätkä pyrkineet mukaan, kun nostin Källin syliin ja kannoin autolle.

Puoli 10 aikoihin keskiviikkona 30.12.2009 sammui kultainen sydän. Silitin Källiä ja kerroin sille, että koirien taivaassa olisi ainainen kesä, uimakelit, pupuja, oravia ja akvaario ihailtavaksi. Ja siellä odotti monta mukavaa koirakaveria. Kaikki olisi hyvin, eikä sillä olisi mitään hätää.

Kiitos Källi.