Tänään oli Retkun vuoro kisata ja meidän yli 7 kk tauko päättyi yhden startin jälkeen uuteen taukoon. Liekkö se ois jo agieläke? Tulos oli 10 vp. eikä siinä mitään, rimoja tuli yksi alas ja pujon jätti kesken 10 kepin kohdalla. Mutta hyppy oli niin hukassa, että ei mitään järkeä mennä kisaamaan. Yli tulee kyllä, eikä koiraa tunnu yhtään itseään häiritsevän huono hyppy lainkaan. Mutta kuskia hirvittää ja näyttää pahalta. Takatassut on joka rimassa kiinni, Retku ponnistaa liian kaukaa ja on hypyn laskevalla kaarella jo riman päällä. Toiselle radalle en startannut lainkaan. Lähdettiin porukalla lenkille metsään ja haettiin kirja pois. Tässä kun treenejä taaksepäin kelasin, niin eipä ole Retku hypännyt 60 cm hyppyjä juhannuksen jälkeen kuin kerran. Nooran SM-kisat elokuussa oli 55 cm hypyillä, sen jälkeen mun jalkamurtuman jälkeen ei treenattu mitään moneen kuukauteen ja nyt talvella Retku on käynyt hallilla lähinnä seuraneitinä höntsäilemässä pikkuesteillä. Nytkin on käynyt esteillä viimeeksi 2½ viikkoa sitten. Kunnossa se on, mutta ei agikunnossa. Tuntuma ohjaukseen ja muihin esteisiin pysyy tauollakin, mutta hyppy hukkuu. Ja kun ei se hyppytekniikka treenatessakaan virheetön ole, niin saati sitten tauon jälkeen.

Treenimotivaatio Retkun agitreenaamiseen on nollassa. Itseä on vaikea saada tekemään hommia systemaattisesti sen kanssa nyt, kun mitään tavoitteita ei enää ole. Ei kerätä SM-nollia eikä kisata enää esim. piirinmestaruudesta. Juoksu kun alkaa ja jos pennut tulee, niin tulee taas ½ vuoden tauko ja sen jälkeen Retku joka tapauksessa jää eläkkeelle agitouhuista. Ja kun nuoret koirat treenaa nyt säännöllisesti, niin panostus on niiden opettamisessa. Ja Retkua ei voi ottaa hallille Mahtin ja Hirmun treeneihin mukaan. Se on joutunut odottamaan autossa. Se kyllä osaa odottaa hallilla omaa vuoroaan, mutta ei kestä että akka menee muiden kanssa. Ja Hirmun treenien aikana ei auta kitarisat lepattaen kiljua Retkua kentän reunalla hiljaa... Joten se saa nyt olla. Repe reenaa tokoa, kulkee mukana reissut ja saa olla vaan lenkkikaverina. Mitä sitä turhaan enää virittelemään kisakuosiin. Se on oikeasti ollut mulle maailman paras agikoira ja toisaalta haluaisi vielä nautiskella menosta sen kanssa, mutta ei ole reilua koiralle kaivaa se tauolta kisaamaan vain oman tahdon takia. Retku ei kisoja kaipaa, sille riittää tämä muu mukava tekeminen. Ja kyllä se esteille pääsee, pitäähän sen käydä välillä näyttämässä mallia nuoremmille treeneissä :)

Silmät tuikkien ja naama täydessä hymyssä se kirmasi tänäänkin lypsykuminsa kanssa radan jälkeen pihalla hangessa nauttien joka solullaan. Akan mielen valtasi pieni haikeus, mutta kyllä se on nyt tässä. Maailmassa on monen monta muutakin upeaa asiaa, kuin agikisat. Ja yksi niistä upeista on Retku <3.